1900-luvun alussa havaittiin Ålkilassa kallioalue, joka oli kaunista punaista graniittia. Löydölle annettiin nimi Rödbrott. Vuonna 1904 alkoi Pyterlahden kiviosuuskunta (Pyterlax stenandelsbolag) louhia kiveä, ja he pyysivät lupaa lastata kivet tavaravaunuihin rannikkoradalla, joka kulki vain 500 m päässä kivenmurskaamolta.
Rödbrottin kivessä oli selkeät kerrostumat, joten louhintatyö oli helppoa. Suurimmasta osasta kiviä muotoiltiin sokkelikiviä tai hakattiin katukiviksi, joita käytettiin Helsingissä. Osuuskunnalla oli myös suuria suunnitelmia, jotka eivät koskaan toteutuneet. Muun muassa aiottiin lähettää kiviä Kaukaasiaan Keisarinna Katarina II:n monumentin koristamiseen.
Joidenkin vuosien kuluttua yritys Kivekäs ja C:o osti kivilouhoksen. Heidän hakemuksensa vaihteen lisäämiseksi rannikkorataan ja 500 m pituisen sivuraiteen rakentamiseksi Rödbrottiin hyväksyttiin, ja toukokuun 16. päivänä 1907 vaihde avattiin sekä tavara- että matkustajaliikenteelle. Samana vuonna Valtionrautatiet osti kallioalueen sivuraiteen luota kiven louhimiseksi rautateiden tarpeisiin. Vuonna 1908 Rautatiehallitus määräsi sivuraiteen nimeksi Rödbrottin vaihde.
Toiminta Rödbrottissa oli ajoittain vilkasta. Noin 50 työntekijää eri puolilta maata räjäytti irti kivipaasia ja piikkasi niistä katukiviä. Koska majoitustiloja ei lähellä ollut, rakennutti yritys suuren, Hotelliksi kutsutun talon, josta monet työläiset saivat ruoan ja yösijan. Alueelle rakennettiin myös kaivo ja ruutikellari.
On epäselvää, milloin toiminta kivenmurskaamolla päättyi. Toisen maailmansodan jälkeen Curt Ginman jatkoi hänen isänsä Gustav Ginmanin 1930-luvulla aloittamaa toimintaa. Kivilouhoksen luona oli suuria kasoja erikokoisia kivipaasia. Curt Ginman osti kivenmurskauskoneen ja alkoi murskata kiviä murskeeksi. Murskaus sujui hitaasti ja toiminta oli lopetettava kannattamattomana.
Vuosina 1930-1938 toimi Rödbrottissa höyrysaha nimeltään Rödbrottin höyrysaha (Rödbrotts ångsåg). Tämä pieni yritys käytti sivuraidetta puutavarakuljetuksiin.
